

© Netiv HaAyit Collies
Merikapteenin-kasvattajaliitteellä nimettyjä koiria on syntynyt jo kaksikymmentä neljässä pentueessa.
Kaikki kasvatit pyritään myymään mahdollisimman huolehtiviin koteihin, jossa jokainen saisi elää mahdollisimman pitkän elämän. Toisena, mutta tärkeänä asiana kuitenkin, tulee kilpailuttaminen. Collie tarvitsee suhteellisen paljon sekä konkreettista tekemistä että aivojumppaa, joten ihanteellista olisi löytää juuri 'se' laji, jossa sekä ohjaaja että koira olisivat innolla mukana. Oli se sitten käyttö- tai näyttöpuolelta.
Vaikka itse noudatankin ikääntymismenetelmää, jossa yksi virtuaalinen vuosi on oikeassa elämässä 3 kuukautta (lue lisää), en voi vaatia kasvateiltani minkäänlaista ikääntymismenetelmää. Aikuisiällä myytävän koiran ikää myöskin saa uudessa kodissa rukata sopivaksi.
Mutta toisin kuin iässä, väreissä olen tiukempi. Koira, joka on pentuna ollut soopeli, ei voi yhtäkkiä vaihtaa väriään merleksi. Sallittujen väriyhdistelmien puitteissa värejä on mahdollista muuttaa, mikäli näin koiralle turvataan taaskin se rakastava ja kilpailutettava koti.
| A-PENTUE
i. Mynrion Piocheau (tricolor) |
soopeliu. LTW-06 Askel Karuselliin "Akseli" Reipas, todella rakastaa esiintymistä.
soopeliu. Askel Vuoristorataan "Veeti"
tricoloru. Askel Labyrinttiin "Rumba"
tricolorn. Askel Maailmanpyörään "Mai"
tricolorn. Askel Kummitusjunaan "Aada" |
| B-PENTUE
i. Loquent A Step Ahead (blue merle) |
blue merleu. BH Jk1 jLATW-06 jTURW-06 vTURW-06 Bahamasaarten Herttua "Barto"
blue merleu. Bahamasaarten Ruhtinas "Riku"
tricoloru. Bahamasaarten Kuningas "Kunkku"
tricolorn. Bahamasaarten Ruhtinatar "Rita"
blue merlen. Bahmasaarten Kuningatar "Bettie"
tricolorn. VPVA HK3 Bahamasaarten Herttuatar "Hertta" |
| C-PENTUE
i. Röllipeikon Hurjapää (tricolor) |
soopeliu. Cashaney Ranskalaispoika "Casey" Reipas, todella rakastaa esiintymistä.
soopelin. Askel Vuoristorataan "Veeti"
tricoloru. Askel Labyrinttiin "Rumba"
tricolorn. Askel Maailmanpyörään "Mai"
tricolorn. Askel Kummitusjunaan "Aada" |
| B-PENTUE
i. Loquent A Step Ahead (blue merle) |
blue merleu. BH Jk1 jLATW-06 jTURW-06 vTURW-06 Bahamasaarten Herttua "Barto"
blue merleu. Bahamasaarten Ruhtinas "Riku"
tricoloru. Bahamasaarten Kuningas "Kunkku"
tricolorn. Bahamasaarten Ruhtinatar "Rita"
blue merlen. Bahmasaarten Kuningatar "Bettie" |